Vesa Itkonen ja hänen tyttärentyttärensä Aava Lehikoinen ovat koostaneet lehdistössä julkaistuista Itkosia käsittelevistä uutisista Itkosten aikamatkat-julkaisun, joka kattaa vuodet 1857–1923.
Tarinoita ja julkaisuja
Aiemmin tutustuimme Vesa Itkosen ja Aava Lehikoisen tekoälyn avulla tuottamaan tarinaan Eskeli Itkosesta 1600-luvun Kotalahdessa ja nyt aikamatkamme jatkuu 1800-luvulle ja tutustumme Matti Ville Itkoseen.
Vesa Itkonen ja hänen tyttärentyttärensä Aava Lehikoinen ovat tehneet tekoälyä hyödyntäen kaksi lapsille sopivaa tarinaa oman sukuhaaransa esi-isistä, "Eskeli Itkosen päivä 1640-luvun Kotalahdessa" ja Matti Ville Itkonen Kotalahdessa vuonna 1837".
Rikoksia isoisän aikaan
"Rikokset ja vihapuhe eivät ole uusi ilmiö. Äitini käsilaukku varastettiin Kuopiossa kadulla. Nyt mummoja ryöstetään netissä helposti ilman väkivaltaa. Ennen vanhaan rikokset merkittiin kirkonkirjaan."
"Uutinen kertoi, että kunnostettu höyrylaiva S/S Heinävesi on alkanut tekemään risteilyjä Kuopion ja Savonlinnan välillä Heinäveden reitillä. Niinpä tilasimme Seija -emännän kanssa matkan elokuun 5. päiväksi. Olimme tosin ajaneet tämän matkan joskus omalla moottoriveneellä, mutta nyt mieleni teki nauttia matkasta ilman navigoinnin rasitusta."
Itkusta Itkoseksi
"Itkosten juuret ovat Suomenlahden ja Laatokan eteläpuolisella alueella Itämeren suomalaisten asuinsijoilla. Heidän taas katsotaan olevan lähtöisin suomalais-ugrilaisesta kantakansasta, jonka edeltäjä oli uralilainen kantakansa. Suomalaisugrilaisesta kantakansasta ovat peräisin myös lappalaiset, mutta he siirtyivät Suomeen suoraan idästä. Itkosten...
Entisajan elämää
Suomen poliitikot puhuvat jostain kestävyysvajeesta. Niin kuin nyt olisimme jotenkin köyhiä. Tosiasiassa Suomi on rikkaampi kuin koskaan historiassaan. Minäkin - vaikka en olekaan rikas - asun kivitalossa, jossa on sähkölämmitys, koneellinen ilmanvaihto jne. eli melkein kaikki nykyajan mukavuudet. Verrataanpa aikaan, kun isäni syntyi v. 1908...







